Yhteinen unelmamme – Bali

Yhteinen unelmamme – Bali, kertoo siitä, miten kohtasimme Unelma Itsestä Sini-Marian kanssa ja miten meitä yhdistää yhteinen unelma ja yhteiset ystävät.

Matkustin Balille ensimmäisen kerran vuosi sitten tammikuussa. Tarkoitus oli ottaa pari viikkoa lomaa ja selvitellä menneen vuoden kokemuksia ja tutkia omaa sisintä syvemmin. Bali oli kutsunut minua jo useamman vuoden ajan ja nyt kuulin kutsun entistä kovempana. Intuitio ja johdatus oli vahvasti ohjaamassa minua sinne.

”Jos Bali kutsuu sinua, uskon, että sille on olemassa syvempi syy ja tarkoitus.”

Bali oli kaikkea sitä mitä odotin ja lopulta vielä enemmän. Balilla on uskomaton kyky johdattaa kohti sisintä, kohti totuutta, on sille sitten avoin tai ei. Matkasta saa ehdottomasti paljon enemmän, kun pysyy avoimena niille lahjoille ja viesteille, mitä sillä on tarjota.

Balissa on erityistä taikaa ja siksi rakastuin paikkaan jo ensimetreillä. Kotiin palattuani tunsin, että Balin matka jäi liian lyhyeksi ja koin, että minun on mentävä pian takaisin. Päädyin varaamaan seuraavan matkan maaliskuun lopulta, aina vappuun saakka. Varasin samalla paikan joogaohjaaja-koulutukseen, josta olin jo pari vuotta haaveillut.

”Nyt oli selkeästi Balin ja minun aika ja sen myötä olin valmis avaamaan sydämeni uusille mahdollisuuksille, joista olin tosin vielä täysin tietämätön.”

Sydämeni suli täysin Balille, sen luonnolle, kulttuurille, ihmisille siellä ja sen erityiselle taialle, joka kosketti minua syvästi ja pysyvästi. Hyvin pian ymmärsin, että Balista oli tullut toinen kotini, jonne tulisin palaamaan yhä uudelleen ja uudelleen.

”Aiemmin ihmettelin, miksi jotkut matkustavat toistuvasti samaan kohteeseen. Tällä kertaa ymmärsin miksi.”

Oletko koskaan itse haaveillut Balista? Onko Bali kutsunut sinua luokseen?

Yhteinen unelmamme – Bali

Näiden kahden matkan välillä, minussa syttyi unelma – unelma Balista, ja siitä tuli pian yhteinen unelmamme Sini-Marian kanssa. Opin tuntemaan hänet yhteisen ystävämme kautta, noin vuosi sitten.

Tammikuun matkan jälkeen kerroin kotona Suomessa ystävälleni unelmastani alkaa järjestämään retriittejä Balilla ja asua siellä. Hän kehoitti minua heti ottamaan yhteyttä Sini-Mariaan, jolla on koti Balin pohjoisessa viidakkolaaksossa. Kuulin hänen järjestävän myös retriittejä Balilla. Yhteinen ystävämme yhdisti meidät ja näin, olin jo pian soittamassa videopuhelua Uuteen-Seelantiin, missä Sini-Maria vuosi sitten asui.

Yllättäen paljon yhteistä

Yhteiset ystävät, tietyt elämänkokemukset ja rakkaus Baliin yhdisti meidät heti ja olemme siitä lähtien pitäneet yhtä. Nyt vuoden jälkeen päätimme yhdistää unelmat, josta tuli yhteinen unelmamme Bali :sta.

Olemme Sini-Marian kanssa tehneet tahoillamme hyvin samanlaista työtä tähän saakka, tuoden lisää inspiraatiota, hyvinvointia ja terveyttä ihmisille yleisesti, jossa etenkin naisille suunnattu hyvinvointi on meille tärkeää. En vielä vuosi sitten olisi osannut kuvitella, että Sini-Mariasta tulee sielun siskoni, sillä sitä hän todella on! Nyt toteutamme yhdessä unelmaa!

Yhdessä enemmän

Meille hyvinvointi ja terveys, välittäminen ja auttaminen, voimaannuttaminen ja inspiroiminen, sekä unelmista totta tekeminen on sydämen asia, jota elämme joka päivä. Tahdomme jakaa tätä hyvää kaikille. Haluamme myös aina antaa parasta ja koemme, että yhdessä voimme antaa vielä enemmän. Yhdessä voimme myös iloita moninkertaisesti lisää, kun jaamme yhteisen unelmamme Balista.

Tuon teille retriittiin oman osaamiseni kokonaisuudessaan. Minulla on 10 vuoden tausta terveydenhuoltoalalta. Olen terveydenhoitaja ja sairaanhoitaja. Lisäksi olen opiskellut funktionaalista lääketiedettä ja ravintovalmennusta, olen joogaohjaaja, henkinen valmentaja ja myös ekokosmetologi, nimetäkseni jotakin koulutustaustastani. Terveyden ja hyvinvoinnin parissa olen työskennellyt jo yli 15 vuotta.

Unelmaretriitti Balilla

Nyt olemme ensimmäisen kerran järjestämässä yhdessä Sini-Marian kanssa pääsiäisenä Unelma Itsestä retriittiä, jonne toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan!

Blogin lukijoille tarjoamme -15% edun, koodilla unelmaretriitti! Retriitin huikea erikoishinta on 1983€! Nyt on aika tarttua tilaisuuteen, kun haluat mukaan. Paikkoja on rajatusti.

Oletko sinä lähdössä kanssamme paratiisiin kokemaan Balin taikaa 20-27.4.2019?

Lentoja Balille tällä hetkellä tarjolla noin hintaan 500€. Autamme edullisten lentojen löytämisessä.

”Unelma Itsestä – koska meillä kaikilla on yhteinen unelma, unelma itsestä!”

Lue lisää retriistiä!

Linkki facebook eventiin löytyy tästä.

Rakkaudella Sara ja Sini-Maria

Yhteinen unelmamme - Bali - Sara ja Sini-Maria

Yhteinen unelmamme - Bali - Sara ja Sini-Maria

IMG_1079

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *