Unelmasta, flow’sta ja voimaantumisesta

Sillan tarina

Unelma-sana herättää mussa helposti kuvia ihanista tekemisistä, laulamisesta, taiteen tekemisestä, tanssimisesta, matkustamisesta, lapsista, luonnossa olemisesta ja seikkailemisesta. Mutta kun pysähdyn sen äärelle, huomaan, että mun unelmani on kuitenkin se, että saan elää vähintään siinä taiassa missä elin lapsenakin. Se on se mun ultimaalinen unelma – mitkään muut maailman asiat eivät ole sen veroisia. Se on se punainen lanka, joka yhdistää kaikkea ja joka on kaiken taustalla. Mä tiesin sen lapsena ytimissäni, mutta silti eksyin tielläni, ja oikein pahasti. Kerron siitä taiasta ja eksymisestä ja että miten olen päässyt takaisin maistelemaan sitä.

Onnellisuuden ytimiä

Lapsena sisälläni tuntui olevan koko avaruus – oli sellainen kiehtovan mystinen tilantuntu. Sinne sisälleni mahtui tähtiä ja planeettoja, maisemia ja tarinoita, ihmeellisiä otuksia ja toisia aikoja ja myös puhdasta rauhaa. Se oli loppumaton mahdollisuuksien universumi. Ja niin aito ilo kumpusi siitä! Muistan niitä hetkiä, jolloin mussa oikein hykersi sellainen salainen taika – kuin vaaleanpunainen onnen väreily olisi täyttänyt koko pienen suloisen vartaloni.
Ja kaikki ympärilläni tuntui olevan täydellisen elossa ja lumoavan kaunista. Minäkin.
Pelkkä oleminen oli täyteläistä ja yksinkertaisesti ihanaa. Ei tarvinnut mitään muuta.

 

Silloin mulla oli myös paljon hauskaa ja huoletonta puuhastelua. Oli paljon kavereita, luovaa tekemistä, ratsastamista, luonnossa seikkailua, puihin kiipeilyä, eväiden syömistä mielikuvituksellisissa paikoissa, uimista, luistelua, hulluttelua ja yhteislaulua. Elämä oli helppoa, virtaavaa ja inspiroivaa. Ja mieli oli kuin liukas – siihen eivät tarttuneet murheet. Jos joskus tulikin jokin takaisku, niin seuraavassa hetkessä se oli jo unohtunut. Ei ollut kertakaikkiaan tarttumapintaa. Tokihan mulla oli myös joitain omia epävarmuuksia ja kaipauksia, jotka eivät aina toteutuneet. Mutta negatiiviset tunteet tulivat vain hetkeksi ja menivät sitten samantien. Olin taas pian kiehtovassa läsnäolossa ja toteutin taas itseäni täysin rinnoin. Se oli mahtava vapaus!

 

Suurinpiirtein niin mielen kuuluisi olla, olen myöhemmin ajatellut. Se oli niin, että onnellisuus pääsi kukoistamaan.
Ja tästä sisäisestä kokemuksesta tuli mulle elämän varrelle perustavanlaatuinen mittatikku, joka auttaa laittamaan asioita oikeaan järjestykseen.

 

Sielun pimeä yö

Myöhemmin koin myös tuon valon vastakohdan, pimeyden. Jotenkin olin luullut, että kun mulla on se taika ja avaruus, mikään ei voi mua horjuttaa eikä mikään voi viedä sitä pois. Mutta yllätyksekseni olinkin väärässä.
En ollut oppinut suojelemaan ja vaalimaan tuota äärimmäisen herkkää puoltani.
Ja kun astelin aikuisten maailmaan, tuntui ettei tuollaisille asioille annetakaan niin arvoa, ja jotenkin mukauduin ja päästin sitten muita asioita sen edelle – aikuisten asioita ja monenlaisia määritelmiä itsestä ja maailmasta. (Vaikka kuitenkin sisälläni jossain sopukassa tiesin, ettei ole mitään tärkeämpää!)

 

kannoin tuota taikaani kuitenkin aika pitkään, ehkä kun olen tällainen taiteilijasielu. Vielä yliopistoonkin astelin tietyn taianomaisuuden kanssa. Mutta siellä se sitten alkoi haihtua pois kosketuksesta. Alkoi hyvin rationaalinen elämänvaihe. Ja mitä rationaalisemmaksi elämä muuttui, sitä vähemmän kiehtovuutta siinä oli. Tuntui, että yliopistolla ajattelu haluttiin puristaa pieneen tiukkaan eksaktiin pakettiin. Vaikkei se kauneudessaan, luovuudessaan ja intuitiivisuudessaan ikinä oikeasti mahdu sellaiseen! Tuntui raskaalta ja ahdistavalta supistaa omaa ajatteluaan ja olemistaan niin. Mulla taitaa olla kuitenkin taiteilijan mieli, enkä osannut lähteä. Elämän ilo alkoi valua pois päivä päivältä.

 

Pehmeän, humisevan luonnon tilalla oli kulmikas betoni, ja melua ja ruuhkaa. Ihmiset kaduilla kulkivat ohitse tervehtimättä, kaikki omissa ajatuksissaan ja kiireessään. Läsnäolo, oleminen, värit ja leikki tuntuivat olevan poissa koko ympäristöstä. Siinä ei myöskään ollut mitään inspiroivaa tai tasapainottavaa. Se oli tällaiselle luonnonlapselle hirmuisen ankeaa. Mä kaipasin metsää ja niittyjä, tähtitaivasta. Lopulta alkoi tuntua kuin elämä olisi lentänyt ulos musta. Sen lapsuuden täyteläisen väreilevän tunteen tilalla oli nyt syvää vihlontaa. Yhtäkkiä koinkin täyden vastakohdan sille mahtavalle sisäiselle valolle, jota kannoin niin pitkään. Olin sisäisesti täysin tyhjä. Kuin musta aukko olisi ammottanut rinnassani. Ja tuntui, että se nielaisee mut kokonaan.

 

Jouduin aloittamaan tosi ison ja raskaan sisäisen työn – etsimään valoni takaisin. Jouduin pohtimaan todella syvästi, että miten oikein olin ajautunut tähän tilanteeseen, ja kuka oikein olen ja mistä tässä elämässä on kyse. Tässä kohtaa mittatikustani tuli erityisen tärkeä taas. Ilman sitä olisin varmasti eksynyt matkalla.

Miten sitten löysin valoni uudelleen?

Tiedostaminen – yhteys alitajuntaan

Aloin siis kysellä ja tutkia ja lukea. Aloin tutkia, mistä mun ajatukset ja asenteeni ovat tulleet. Kävin läpi koko lapsuuden, kaikki tyypit ja ympäristöt, kaikki vaikuttimet. Tulin tietoisemmaksi tunteistani ja kehontiloistani ja opettelin lukemaan niitä aina tarkemmin. Ne usein kertoivat, mitä piti tutkia seuraavaksi.

 

Tutkin myös, että mikä oikein on mieli ja miten se toimii. Ja miten kerroksellinen se on. Tajusin, että alitajunnasta mun täytyy etsiä vastaukset. Siellä on kaikki tieto, henkilökohtainen, kollektiivinen ja universaali tieto. Parasta on oppia kytkeytymään sen viisauteen! Mä käytin siihen kytkeytymiseen sellaista vapaata kirjoittamista. Siinä kirjoitetaan monta sivua käsin eikä ennen loppua pysähdytä missään kohtaa. Siten tietoisen mielen kriittinen puoli väsyy ja väistyy. Sillä tavoin alkoi tulla mahtavia juttuja paperille – suoraan syvemmistä kerroksista! Sain vastauksia.

 

Vertasin asioita siihen valoisaan tilaan, missä olin ollut. Tajusin, että siinä olin hyvin yhteydessä intuitiiviseen ja alitajuiseen puoleeni – mulla oli käytössä mahtava mielikuvitus! Ja hyvä yhteys syvempään itseeni! Tietoinen mieli oli paikallaan, ei ylikorostunut niin kuin yliopistossa. Meidän yhteiskunnassa ylipäätään korostetaan liikaa sen roolia, vaikka alitajunnan kyky ratkaista asioita on todella paljon suurempi. Ja se on myös hauskempaa! (Hyvät esimerkit ovat tiukat tiedemiehet Tesla ja Einstein – he käyttivät alitajuisia mielikuviaan tosi paljon tehdessään keksintöjään!)

 

Rajoitteista vapaaksi

Silloin onnellisina aikoina oli mielen sisällä sitä avaruutta, paljon puhdasta tilaa, koska ei ollut liikaa määritelmiä itselle tai maailmalle. Ei ollut siis turhia rajoitteita. Siitä tuli se hauska ja taianomainen elämän suora kokeminen. Paljon olen saanut purkaa mielestäni sellaisia aikuisten maailman määritelmiä – millainen tulisi ihmisenä olla. Miten tulisi käyttäytyä tai pukeutua tai olla tai ajatella. Eikä oikeasti edes ole mitään muotteja – ne ovat kaikki illuusiota, mielen abstraktioita!

 

Toki olen joutunut kohtaamaan asioita myös tunne-tasolla ja tekemään suru-työtä joidenkin asioiden suhteen, jotta ne vapautuisivat. Esimerkiksi sen, etten osannut itseäni suojella. Tajusin, että sodan traumat ne sulkivat herkkyyttä meidän suvusta, ja se ulottui siten jopa minuun asti. Siksi olin sulkenut herkät unelmani pois. Siinä en voinut muuta kuin hyväksyä sen, surra sen pois ja antaa anteeksi. Anteeksi antaminen on yksi iso vapautus, kun pelkkä tiedostaminen ei riitä.

 

Ja loin toki itselleni monia positiivisia näkymiä ja ohjelmointeja, joilla operoida tässä maailmassa. (Vaikka nekin ovat tietenkin perimmältään illuusiota.) Mulla on tosi rikas mielikuvitus ja sillä pystyn kyllä näkemään monenlaista hyvää. Sanoisin, että mielikuvitus ei ole mikään lasten leikkikalu vaan voimakas työväline.

 

Olen tehnyt myös kundaliinijoogaa, joka on kuin dynamiittia rajoitteille. Se toimii erityisesti energiatasoilla ja puhdistaa kyllä takuuvarmasti monenlaisia tukkeumia. Se lisää hyvinvointia ja tietoisuutta todella paljon. Loistokeino on ollut myös EFT – emotional freedom technique. Sillä olen tosi nopeasti vapauttanut monia negatiivisia tunteita, myös fyysisiä kipuja. Ja sillä olen myös vahvistanut positiivisia tuntemuksia. NLP:stä olen käyttänyt monia keinoja jo luonnostaan tiedostamisprosessin aikana, ja olen myös opiskellut sitä ja oppinut lisää loistotekniikoita!

 

Luovuus – flow – henkinen

Olen käyttänyt paljon luovuutta. Rakastan erityisesti improvisointia. Opin joskus soittamaan pianoa improvisoimalla bluesia flow-tilassa (enkä edes tiennyt silloin, että se oli bluesia). Ilo ohjasi soittamista ja taidot kehittyivät siinä kuin siivillä, kuin vahingossa! Tykkään improvisoida lähes kaikessa, tehdä omalla tavallani, keksiä uutta. Soittaessa syntyi usein uusia biisejä. Mielikuvilla improvisoimalla olen kirjoittanut melkein kokonaisen satukirjan, joka on hiomista vaille valmis. Ja kuvituksen aion myös ideoida ja maalata itse.

 

Mä olen ollut aina hyvä heittäytymään flow’hun – syvään ja nautittavaan luovaan virtaukseen. Myös silloin haastavampina aikoina, jolloin oli vaikeaa kokea iloa ylipäätään. Esimerkiksi joskus tanssin kaksi tuntia keskeyttämättä kertaakaan, ja aloin vajota todella mahtaviin tiloihin. Tuntui kuin ihanalla tavalla häviäisin musiikkiin. Tai kuin musiikki ja tanssi ja minä olisimme yksi ja sama asia. Aika ja paikka tuntuivat haihtuvan kokemuksestani. Ja toisaalta tuntui kuin jokin pyhä voima virtaisi lävitseni ja tanssisi puolestani – paljon taitavammin ja rikkaammin kuin pieni minäni. Se oli maaginen kokemus. Ja se valaisi vielä seuraavatkin päivät sen jälkeen.
Tuossa tilassa meidän henkinen olemuspuoli tuntuu antavan itsestään suoran maistiaisen, uskoi siihen tai ei.
Nuo syvät flow’t ovat parasta mitä olen kokenut! Toki meditaatiossa on joskus ollut yhtä mahtavia tiloja – yhtäkkinen tippuminen täydellisyyteen. Mutta siinä onkin yhteys.

 

Mä tein jopa filosofian graduni aikanaan flow’sta – kaipasin vaan siihen luovaan ytimeen siellä yliopistollakin. Olen myös tarkastellut uusimpia tieteellisiä näkymyksiä flow-tilan saloista, mm. aivoaaltoja ja aivokemiaa. Olen siis perehtynyt siihen monella tavalla, sekä ulkoisesti että sisäisesti. Olen ajatellut, että voisin alkaa pitää jonkinlaisia kursseja flow’sta – siitä miten siihen tilaan päästään yleisesti elämässä ja myös yksittäisessä asiassa. Etsin sen muotoa vielä, mutta ainakin alan pian kirjoittamaan siitä. Kevytkin flow on ihana ja syvä flow on järisyttävä!

Äänen ja musiikin voima

Laulaminen, soittaminen ja tanssiminen (ja musiikki ylipäätään) ovat olleet minulle erityisen voimaannuttavia. Niissä kaikissa voin helposti sukeltaa flow-tiloihin ja kokea yhteyttä itseen ja elämän ytimiin. Ne ovat katarttisia, niiden kanssa voi purkaa energiaa ja muuntaa olotilojaan. Niiden kautta voi kokea niin paljon aitoa iloa! Ja ne ovat oikeasti parantavia, nostattavia. Musiikin kautta voi kokea yhteyttä toisiin ihmisiin – yhdessä soittaminen on yksi hauskimmista jutuista, mitä tiedän! Ja ihmisille esiintyminen on myös ihanaa vuorovaikutusta ja ihana tapa antaa itsestään.

Kun laulamme, olemme vielä itse oma instrumenttimme. Se on erityisen hauskaa! Ääni väreilee koko kehossamme. Ja laulamisessa on tosi monta tasoa. Ääni liittyy myös tahtoon ja siihen, että saa ”äänensä kuuluville” elämässään muutenkin.
Ääni liittyy luomiseen.

Olen omakohtaisesti joutunut käymään äänen kanssa läpi hyvinkin haastavia vaiheita, ja se on minua kyllä opettanut. Olen huomannut, miten moniulotteisesta ja äärimmäisen herkästä asiasta on kyse. Olen ennen äitiyslomia (joilla olen ollut juuri siis muutaman vuoden) toiminut muusikkona ja laulajana aika paljon, ja opetin myös muita. Nyt mua kiinnostaisi alkaa opettaa taas ja kehitellä myös jotain kokonaisvaltaista kurssia äänen suhteen – äänen syvemmästä voimasta kenties.

Vapautuminen ja hauskuus

Mulla on ollut aina tarve jotenkin vapautua. Jos olen pelännyt jotain, olen usein mennyt suoraan sitä kohti. Se on ollut haastavaa, mutta se on kyllä auttanut tosi paljon! Usein pelkkä pelon tunteen kohtaaminen, ja läpi tutkiminen, saattaa vapauttaa sen. Usein huomaa, ettei pohjimmiltaan olekaan syytä pelätä.

Vapautumisen tarpeeseen liittyy myös muuta kuin pelot. Esimerkiksi huumori, pelleily ja nauraminen vapauttavat vaikka mistä. Humoristinen seura on parasta! Myös itsekseen voi nauraa: olen joskus katsellut hulluja kotivideoita, ja kun 10 minuuttia on mennyt, olen jo alkanut mennä sellaiseen tilaan, että nauran ihan mille vaan, huonoimmillekin videoille. Kyyneleet silmissä ja maha kippurasssa olen nauranut niin monet kerrat! Sillä tavalla voi saada itselleen loistavat naurut, vaikkei ensin huvittaisi yhtään. Ja joskus me nauroimme parin kaverin kanssa 45 min yhtäjaksoisesti ihan kokeilumielessä. Se oli hurjaa kyllä! Se oli sellainen tyhjentävä nauru-meditaatio. Oltiin hiestä märkiä sen jälkeen, vaatteet piti vaihtaa – koko kroppa oli ollut kovassa työssä! Ja olo oli todella tyhjentynyt!

Seikkailu on vapauttavaa. Ja itse olen pyrkinyt aina löytämään uusia reittejä paikkoihin tai retkeilemään uusissa maisemissa. Mieli alkaa toimia luovemmin niin. Yllätykset inspiroivat sitä.

Minusta matkustaminen on yksi ihanimpia tapoja seikkailla. Jo lentokoneessa istuminen on mahtavaa – arkiroolit ja kuviot ovat jääneet maan pinnalle ja olen vapaa!

Myös tavallisten asioiden tekeminen uudella tavalla inspiroi. Esimerkiksi joskus mua kyllästytti lukea yliopiston tenttikirjoja ja katsella, että kuinka paljon on vielä jäljellä. Sitten luinkin vaihteluksi lopusta alkuun – niin olin heti lopussa. Se toimi ihan yhtä hyvin, aivoissa ne asiat kääntyvät oikein päin kuitenkin.

Ja kerran ystävän kanssa pohdittiin rauhaisalla uimarannalla uimisen jälkeen, että mitä hullua nyt tehtäisiin. Ja päätettiin ottaa vaatteet uudestaan pois ja ajaa takaisin (autolla) alasti. Se oli kyllä hupaisaa ja vapauttavaa!

Luonto

Me ollaan osa luontoa. Meidän rytmit kehossa ovat luonnon rytmejä. Aurinko ja kuu ja niiden vaikutus elämään täällä ovat elinehto meille. Me ei eletä myöskään ilman vettä, ruokaa, joka maasta kasvaa, ilmaa, lämpöä tai avaruutta, joka on itse olemisen syli. Me tarvitaan niitä kaikkia, että pysymme kasassa. Koen pyhyyttä ja syvää kunnioitusta niitä kaikkia kohtaan. Me ollaan näitä aineksia. Niistä koostuu meidän keho.

Mä olen varmistanut, että kuljen joka päivä jossain luonnossa, jos vaan mahdollista. Usein olen hakeutunut meren rannoille tai kallioille yläilmoihin. Mutta metsä ja niityt, niitä rakastan myös.

Luonnossa on harmonia, kaikki on kohdillaan – ja siellä harmonisoituu itsekin. Ja nyt kiitollisena asunkin luonnon keskellä.

Jossain kohtaa kävin useasti Lapissa vaelluksilla. Kuljimme kaksi viikkoa erämaassa telttojen kanssa. Se oli mahtavaa – oli vain se upea luonto, hauska seura, hyvä rankka liikunta, levolliset unet luonnon äänissä, virkistävät sukellukset tunturipuroihin, ah, yksinkertainen retkiruoka maistui niin hyvälle siellä! Niiden reissujen jälkeen oli aina kuin uudestisyntynyt!

Liikunta, kehollisuus, seksuaalivoima

Liikunta on ollut  mahtava lääke moneen vaivaan! Ja se on yksinkertaisesti iloa tuovaa. Itse tykkään tosi monenlaisesta liikkumisesta, mutta tanssi on ollut kaikkein hauskinta. Siinä saa samalla vielä ilmaista itseään ja sen voi yhdistää musiikkiin ja rytmeihin. Ja toisten ihmisten kanssa tanssimiseen. Ja kehollisuus ylipäätään on ollut hyväksi – tietoisuuden tuominen kehoon. Sillä voi vähentää tietoisen mielen yliotetta. Ja keho on kuitenkin viisas – alitajunta viestittää myös kehon kautta. Kehollisuuteen voisi liittää myös seksuaalivoiman – mahtavan pyhän voiman meissä. Sen olen kokenut todella voimaannuttavaksi.

Unelmani 

Tuntuu, että mun elämän polku on keskittynyt siihen, miten vapaudutaan itsestä. Kaikki nämä yllä mainitut ovat jollain tavalla juuri sitä. En ole, enkä ole voinutkaan, luoda mitään erikoista uraa, olen enemmän vaan etsinyt vastauksia ja vapautumista. Olen jotenkin jännästi onnistunut kokemaan molemmat puolet niin voimakkaasti – valon ja varjon. Olen oppinut siitä tosi paljon ja olen pohtinut, että ehkä mun tulisi alkaa käyttää oppimaani jotenkin niin, että muutkin hyötyisivät siitä. On paljon ihmisiä, jotka seikkailevat siellä varjon puolella ja kaipaavat tukea. On ihmisiä, jotka kaipaisivat syviin flow-tiloihin, mutta eivät tavoita, että miten. Tai on niitä, jotka haluaisivat saada lisää voimaa ja väriä ääneensä – monella tasolla.
Mä voisin ehkä valjastaa voimani ja aloittaa jotain uutta.

Unelmani?

Juu, olen löytänyt taikojani, elvyttänyt luovuuteni, lapsenomaisuuteni – ja nämä uudet ideatkin ovat osa sitä 🙂

Ja sisäinen työni silti jatkuu vaan!

<3

Tekstin kirjoittaja, Silla, on äitiyslomilta palaava muusikko ja opettaja ja suunnittelee parhaillaan opetuksia myös flow’sta.
Sillan yrityksen toiminnasta löydät lisää jatkossa sivulta www.flownvoima.com/

 

 

Unelma Itsestä jakaa kanssanne 12 viikon aikana kahdentoista tavallisen, ihanan ja inspiroivan naisen Unelma Itsestä -tarinan. Tämä on tarinoista kahdeksas. Aiempiin tarinoihin pääset tästä.

Meistä jokaisella on omat unelmamme, tavoitteemme ja päämäärämme elämässä. Siitä huolimatta saatamme löytää itsemme tahtomattamme jatkuvasta vertailun ja kilpailun kehästä. 

Unelma Itsestä haluaa kannustaa jokaista naista luomaan ja saavuttamaan omat oman näköiset unelmansa. Haluamme nähdä naisten voimaantuvan myös yhdessä, yhdistävän voimansa ja tukevan toisiaan – yhdessä olemme pysäyttämättömiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *