Naisena olon moninaisuus ja salaisuudet

Kuluneiden viikkojen aikana on ollut voimaannuttavaa lukea rohkeiden naisten Unelmia omasta itsestä ja elämästä.
Jokainen teksti on ollut omanlaisensa kasvutarina lähi- tai lapsuuden historiasta tähän päivään.
Itsensä etsiminen ja löytäminen. Oman polun löytäminen ja sitä kulkeminen.
Olen kiitollinen kaikille tarinansa jakaneille naisille rohkeudesta kirjoittaa ja jakaa omia kokemuksiaan!
Jatketaan naiseuden parissa.

Rohkeus

 

Koen, että naiset tarvitsevat rohkeutta ja rohkaisua oman feminiinisen puolensa löytämiseen ja feminiinisyyteensä luottamiseen. Työelämä pyörii toksisen maskuliinisuuden ehdoilla – kilpailulla, tehostamisella, koneellistamisella.
Ihminen on kadottanut merkityksensä ja toimii työelämässä koneen tai laitteen jatkeena. Vaihtopala koneistoon on ollut pitkään saatavilla oven takaa jonosta, mutta nyt ollaan jo tilanteessa, joissa on erityisesti matalapalkkaisilla aloilla työtä, muttei tekijöitä jonoksi asti.

 

Sodista saakka suomalainen nainen on ollut kodin ylläpitäjä pelto- ja myöhemmin muiden töiden ohella. Kotityöt jakautuvat nykyisin varmasti jo tasaisemmin, mutta pääasiallinen vastuu lapsista on edelleen useimmiten naisella.

 

Äitiys on feminiinistä. Lapsi syntyy luomisenergiasta, seksuaalisuudesta. Lapsen syntymä mainittiin 12 naisen blogisarjan teksteissä elämän käännekohtana. Näin myös minun kohdallani. Lapsen syntymään asti, tarkoitan päivälleen, elämäni oli pikakiitoa paikasta toiseen – eteenpäin. Koulu ja harrastukset, osa-aikatyöt loma-aikaan, työt, opiskelut, työt, harrastukset, jälleen opiskelut (mahdollisimman paljon ja äkkiä ennen kuin lapsi syntyy). Lomien tarkat suunnitelmat valmiina hyvissä ajoin ennen lomaa. Eilistä ei jääty ihmettelemään.

 

Kun lapseni syntyi, kiire loppui kuin seinään. Tein yhä mielelläni suunnitelmia, mutta tilaa jäi myös tylsistymiselle. Päivät kotona lapsen kanssa tuntuivat toisinaan pitkiltä ja yksinäisiltäkin. Vauva-ajan jälkeen en osannut nauttia lapseni kanssa viettämästä ajasta, ennen kuin palasin opintojen pariin. Oman ajan ansiosta osasin arvostaa lapseni kanssa viettämääni aikaa. Opin olemaan läsnä lapselleni saadessani tilaa itselleni.

MjaE
Alkuperäinen kuva: Katja Mulari

Luovuus

 

Koripalloa ja lapsuudessa ringetteä pelanneena joukkueurheilu ja kilpailu (siinäkin) olivat aina olleet osa elämääni. Lapsen myötä en kuitenkaan löytänyt entisenlaista halua pelaamiseen, vaikka koripalloa jonkin aikaa vielä harrastin. Vahva ja vahvistettu uskomukseni oli, että olen huono luovissa aineissa ja tanssissa eikä minulla ole lauluääntä.

 

Sosionomiopintojen toiminnalliset menetelmät johtivat minut huomaamattani luovuuden polulle, kuultuani ensimmäistä kertaa elämässäni jokaisen ihmisen olevan luova. Maalasin, piirsin, liikuin ja “leikin” itseäni varten, oppien uutta itsestäni epämukavuusalueella. Poisopettelin “en osaa sitä ja tätä” -uskomuksesta. Uskaltauduin mukaan surutanssiterapiaan, missä opin liikuttamaan omaa kehoani musiikin ja oman tunteeni tahtiin sekä sanoittamaan omaa ja toisen liikettä.

 

Tutustuin tunnekasvatukseen ja aloin lapseni kehityksen myötä tunnistaa ja sanoittaa hänen tunteitaan. Ymmärsin myös, jälleen ensimmäistä kertaa (siinä kohtaa) 31-vuotisen elämäni aikana, että minullakin on tunteet. Näin ollen opettelin nimeämään ja ilmaisemaan myös omia tunteitani.

 

Omien tunteideni kohtaaminen avasi melko nopeasti menneiden vuosien (ja elämien) padottujen ja tiedostamattomien tunteiden vyöryn, joka johti eroon lapsen isästä ja jyräsi minut lopulta maan tasalle. Ero sujui hyvin, sillä opettelimme sen ansiosta jaettua vanhemmuutta ja tarvitsimme toistemme tukea, jotta lapsemme elämä jatkui olosuhteisiin nähden mahdollisimman normaalina.

 

Kokemuksestani voidaan puhua varjotyönä (shadow work) tai “sielun pimeänä yönä”. Sen aikana olen nähnyt toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän valoa tunnelin päässä. Ennen kaikkea olen tutustunut itseeni ja purkanut ohjelmointiini syötettyjä uskomuksia ja tunteita elämieni ajalta löytääkseni autenttisen itseni, oman totuuteni ja luodakseni ylemmän yhteyden.

 

Avasin tunteitani oppimiani menetelmiä hyödyntäen – maalaten, tanssien, runoillen, kirjoittaen ja laulaen.
Löysin myös muita tapoja tunteiden avaamiseen: huutaminen, itkeminen, rummuttaminen ja metsästä, luonnosta voimaantuminen. Yksi merkittävä osa tunteiden avaamisessa on ollut myös omaan seksuaalisuuteeni ja naiseuteeni tutustuminen.

taidetta

Seksuaalisuus

Olen etsinyt, löytänyt ja kadottanut naisellisuuteni. Mitä naiseus ja naisellisuus merkitsevät? Olen tutustunut seksuaalisuuteeni ja löytänyt todellisen haavoittuvuuteni. Mitä on olla nainen? Olen ollut sukupuolineutraaliuden kannalla ja sitä vastaan. Mikä on sukupuolen merkitys?

Lapsena toivoin olevani poika. Poikien elämä vaikutti niin paljon helpommalta. Työelämässäkin ihailin työn maskuliinisia piirteitä. Tutustuttuani omaan sisäiseen voimaani – naiseuden lähteeseen – sen ainutlaatuisuuteen, luovuuteen ja salaisuuteen, en enää taistele feminiinisyyttäni vastaan.

Naiseuteen liittyy salaisuus – kohdun muisti. Kohtu kantaa mukanaan sukupolvien haavoja. Naiseuden ja feminiinisyyden haavoja. Kohdusta löytyy myös elämänilo sekä voima kohdata haavat ja vahvistaa omaa feminiinistä energiaa. Kohdustani olen löytänyt kadotetun feminiinisen energiani ja naiseuteni.

Meillä jokaisella on avaimet omaan seksuaalisuuteemme ja mahdollisuus tutustua ja tuntea itsemme läpikotaisin.
Luovumme liian helposti omasta vastuustamme niin hyvinvointimme, tarpeidemme kuin myös nautintomme suhteen. Odotamme usein, että joku muu määrittelisi ja kertoisi miten meidän pitäisi olla ja käyttäytyä, kertoisi ketä olemme.
Toivomme, että toinen ihminen tietäisi meidät paremmin kuin me itse.

Niin minäkin pelkäsin omaa seksuaalisuuttani. Kuitenkin sen kohtaaminen on avain voimaantumiseen ja syvempään itsetuntemukseen, ja siksi sen kohtaaminen kannattaa, vaikka se tuntuukin vaikealta.

Olen kohdannut ja käsitellyt naisen seksuaalisuuteen liittyvää pelkoa, häpeää ja syyllisyyttä. Häpäisyä. Miten jotakin niin kaunista ja herkkää kuin naisen seksuaalisuus, kohdellaan niin välinpitämättömästi, jopa inhoten ja halveksien? Olen syyllistynyt oman naiseuteni halveksuntaan itsekin vuosien ajan korostamalla maskuliinisuuttani ja peittämällä feminiinisyyteni. Miksi? Koska en uskonut sen olemassa oloon ennen kuin otin itse vastuun omasta seksuaalisuudestani ja aloitin tutkimusmatkani naiseuteni alkulähteille. Kukaan muu ei matkaa olisi voinut tehdä puolestani, sillä kohdun tieto ei ole kenenkään muun saavutettavissa.

 

Matkaan on sisältynyt tunteiden ja tapahtumien kirjo kaikessa kamaluudessaan ja kauneudessaan. Tieto ja tunteet yhdistyvät, ymmärrys palkitsee – selitykset löytyvät – tiedän kuka olen. Kuka sinä olet?

 

Tekstin kirjoittanut Maria on 6-vuotiaan pojan äiti, tutkimusmatkaaja, ilon etsijä, vapaaehtoistyöntekijä, sosionomi ja restonomi.

Maria on ollut mukana haastattelemassa ja kirjoittamassa blogisarjaa 12 voimaannuttavasta Unelma Itsestä -naisesta. Marian aiemman tekstin voi lukea tästä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *