Maailma on sun – Mea

Valmennus on opettanut minulle, että kaikki on mahdollista. Minä olen vastuussa omassa onnellisuudestani. Minä pystyn tehdä elämästäni mitä minä elämältäni haluan.

ffrree.jpg

Olen vapaa unelmoimaan. Olen myös vapaa toteuttamaan unelmiani. Mikään ei ole minulle mahdotonta. Miksen pystyisi saavuttamaan unelmiani? Mikään ei tule ilmaiseksi, mutta kovalla työllä minä voin vaikka valloittaa maailman. Pystyn mihin tahansa mille annan kaikkeni. Olen supernainen ja minua ei voi pysäyttää mikään.

ffrrree.jpg

Tiedättekö te sen fiiliksen kun tunnette oikeasti elävänne? Esimerkiksi kävellessänne ympäriinsä kauniissa auringonlaskussa kuunnellen musiikkia kuulokkeista, istuessanne iltamyöhään ystävienne kanssa höpötellen maailman menosta, kesäyönä pyöräillessä hauskan illan jälkeen kotiin tai hyppiessänne vesilätäköstä toiseen söpöissä kumppareissa?  Minä tiedän ja se tunne on minulle kuin huumetta. Arkeen ei saa turtua, olen oppinut sen. Elämästä pitää löytää ne kauniit hetket ja arvostaa niitä. Tämä elämä on tässä ja minä elän sitä nyt. Näiden hetkien tunnistaminen tekee elämästämme hyvää. Näitä on arjessakin päivittäin.

fff.jpg

Elämänfilosofiaani kuuluu ajatus, että hymyllä pääsee pitkälle. Hymyily kaunistaa ihmistä, ja hymyily tekee ainakin omasta olostakin paljon positiivisemman. Hymyilen onnesta, ja hymyilen myös kun on vaikeaa, koska saan siitä kerättyä voimaa. Olemme myös kauneimmillamme kun hymyilemme. Tämä on fakta. Elämä kannattaa nähdä positiivisin silmin. Jokainen päivä on uusi kirjoittamaton mahdollisuus ja me teemme siitä mitä haluamme. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Meillä on mahdollisuus tehdä jokaisesta hetkestä upea.

ffi.jpg

Tärkeän asian jonka olen oivaltanut on, että minä olen kaunis. Olen upea juuri tällaisena kuin olen. Olen hyvä enkä saa antaa kenenkään uskotella minulle toisin. En tarvitse negatiivista energiaa päiviini, ja mikäli on mahdollista, en kiinnitä huomiota ihmisiin jotka yrittävät viedä energiaani ja säteilyäni negatiivisesti alaspäin. Minulla on oikeus olla juuri mitä minä olen, ja olenkin sitä täysillä. Kukaan ei saa vaimentaa persoonaani.

b15.jpg

Elämästä tulisi nauttia täysillä. Tulisi tehdä niitä asioita joita on aina halunnut tehdä. Arjesta pitää tehdä juhlaa. Itse löysin valmennuksen aikana unelma duunini ja nautin siitä enemmän kuin mistään vaikka välillä päivät on pitkiä ja raskaita. Jos joka maanantai rasittaa lähteä duuniin, vaihda duunia. Toteuta unelmiasi, reissaa, rakastu, tanssi paljain jaloin kesäsateessa, aloita jokin koulutus, tutustu uusiin ystäviin, löydä itsellesi uusi harrastus, mitä vain. Elämän kuuluu olla elämisen arvoista 🙂

jhyy.jpg

Uskon että jokainen valmennuksen käynyt on vahvempi versio itsestään kuin ennen aloittamista. Olemme oppineet paljon itsestämme, asenteistamme ja toiminnastamme. Olemme päässeet itsetutkiskelun pariin syvällisestikin. Olen erittäin kiitollinen mahdollisuudestani osallistua valmennukseen joka on voimauttanut, antanut tukea ja ohjeita elämään sekä mahtavia kokemuksia ja oivalluksia omasta itsestäni. Olen oppinut tekemään itsestäni kokonaisen. Olen oppinut arvostamaan kaikkea elämässäni. Olen oppinut miten saan elämästäni kaiken irti parhaalla mahdollisella matkalla.

jj.jpg

Älkää odottako elämässänne sitä seuraavaa kohokohtaa. Tehkää arjestanne juhlaa. Jokainen päivä ei voi olla hyvä, mutta jokaisessa päivässä on varmasti jotain hyvää. Olette arvokkaita, ja ansaitsette vain ja ainoastaan parasta <3

Kiitos teille jotka olette seuranneet blogikirjoituksiani tämän matkani aikana. Olette mahtavia.

t. Mea

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *