Kehoyhteys ja kipuviestit itsetuntemuksen avaajina

Olin tottunut kipuun. Pelasin kontaktilajeja suuren osan elämääni ja mustelmat kehossani olivat paremminkin sääntö kuin poikkeus. Pelikentällä on sattunut ja tapahtunut ja sehän on ollut tarkoituskin. Kipu kuului elämääni ja sanonta “Urheilija ei tervettä päivää näe” oli tuttu. Lihakseni olivat usein jumissa ja venyttely ja kehonhuolto olivat vähäistä.

 

Meni paljon aikaa, ennen kuin ymmärsin oman osuuteni sisäisen kipuni ylläpitäjänä. Söin ja join mitä sattuu. Usein epäterveellisesti. Liian suuria kerta-annoksia. Keholleni haitallisia ruokia ja juomia. Olipa kyse roskaruuasta, sokerimehuista ja limsoista, leivonnaisista, karkeista ja suklaasta tai alkoholista. En välittänyt riittävästi siitä, mitä suuhuni laitoin, kuinka usein ja kuinka paljon, vaikka tiesin, mitä pitäisi ja mitä ei pitäisi suuhuni laittaa. Vatsani oli usein kipeä ja täynnä ilmaa.

 

Oikeutin kehoni sisäisen kaltoinkohtelun urheilulla. Liikuin paljon, joten kuvittelin mitätöiväni ruokien ja juomien aiheuttamat haitat. Lisäksi liikunta mahdollisti kehoni ulkoisen kaltoinkohtelun.

 

Tunsin kehoni vain sisäisen ja ulkoisen kivun kautta. Kivuttomuus oli minulle vain väliaikainen olotila, jonka mielsin positiiviseksi. En tunnistanut itselleni sopimattomia ruoka-aineita, joten pelkäsin ja odotin jokaisen ruokailun yhteydessä jälkeenpäin iskevää mahdollista kipua ja pahaa oloa.

 

Todellisuudessa kehollani ei ollut positiivisia rajoja. Käsitykseni kehollisuudestani oli kehooni liittämäni kivun myötä negatiivinen. Kehollani ei ollut minulle positiivista merkitystä. Koin kehoni turhaksi muutoin paitsi urheilemisen mahdollistajana. Olen elänyt elämästäni suurimman osan täysin tietämättömänä siitä, miten olen mitätöinyt omaa kehoani.

Kohti positiivista kehoyhteyttä

 

Käsitykseni kivusta muuttui synnytyksen myötä. En ollut elämäni aikana kokenut vastaavaa ja aloin pelätä kipua. Aiemmin arkeeni kuulunut kipua tuottava fyysinen kontakti ei enää tuntunutkaan hyvältä. Oma vauva sylissäni toi keholleni kosketuksen, lämmön ja hellyyden – uusia, positiivisia tunteita, jollaisia en ollut ennen kokenut.

 

Löysin vauva-arjessa uusia harrastuksia, jotka olivat kehollisia, mutta eivät tuottaneet kipua. Aloin luoda itselleni uutta kehonkuvaa. Tarvitsin kehollista turvaa. Tilaa, jossa sain tutustua turvallisissa ympäristöissä omaan tahtiin omaan kehooni, toisinaan muiden ihmisten kanssa ja toisinaan omassa rauhassa. Laajensin mukavuusaluettani vähitellen ja opin tuntemaan kehoani koko ajan paremmin.

 

Kehoni alkoi purkaa vuosien varrella keräämäänsä kipua vihana ja suruna. Huusin ilman sanoja. Itkin lähes päivittäin, joskus tunteja putkeen. Luovuin kehollista kontaktia vaativista tilanteista lähes kokonaan muutoin paitsi lapseni osalta. En tiennyt, miten tuntisin oloni hyväksi kehossani, joten halusin tilaa päästää irti kivusta ja tilaa opetella kivutonta elämää – tarvitsin tilaa oppiakseni viihtymään itse omassa kehossani.

Palautunut yhteys

Kivuton olotila on nykyisin kehoni normaali tila. Minun ei tarvitse vahtia syömisiäni, sillä vatsani voi hyvin. Haluan tietää, mitä syön ja pyrin valitsemaan raaka-aineita, jotka tunnistan. Vältän lisäaineita, syön harvoin lihaa, juon useimmiten vettä tai vihreää teetä. Liikkumiseni on arjen hyötyliikuntaa pääasiassa pyörällä tai kävellen, sillä en omista autoa. Annan keholleni – vatsalleni, lihaksilleni ja energialleni – aikaa palautua. En ole ehdoton valinnoissani, vaan teen toisinaan elämääni helpottavia poikkeuksia syömisen ja liikunnan suhteen. Opettelen luottamaan muiden ihmisten positiiviseen läheisyyteen. Etenen pienin askelin.

 

Opettelen luomaan keholleni (negatiivisten rajojen ja neutraalin jälkeen) positiiviset rajat. Opettelen nauttimaan siitä, että olen omassa kehossani. Opettelen kohtelemaan omaa kehoani hyvin ja odotan ympärilläni olevien ihmisten toimivan samoin. Opettelen nauttimaan kehoni ja sen hyvinvoinnin hyväksi tekemistäni valinnoista.

 

Tehdessäni kehoni kannalta hyviä valintoja, teen kuin huomaamatta hyviä valintoja myös ympäristön puolesta. Positiivisen kehoyhteyteni vahvistaminen on palauttanut minut luontoyhteyteen. En enää kuvittele olevani luonnon yläpuolella, vaan osa sitä. Luonto selviää ilman minua – minä ihmisenä en selviä ilman luontoa.

 

Tarvitsemme positiivista yhteyttä itsemme lisäksi luontoon – yhteydet muodostuvat käsi kädessä.

Rakkaudella Maria

 

Varaa aika henkilökohtaiseen starttipuheluun tästä

Kun kaipaat matkallesi ymmärtävää kanssakulkijaa, lempeää eteenpäin kannustajaa, jonka kanssa ottaa määrätietoisia askelia kohti oman näköistä elämääsi  Varaa aika ilmaiseen starttipuheluun
Jennan tai Marian kanssa laittamalla meiliä info (a)unelmaitsesta.fi .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *