Aidosti lempeä – Lempeästi aito

Miran tarina

Itseäni on aiemmin usein vaivannut se, ettei minulla ole ollut mitään suuria unelmia tai tavoitteita elämässä.  
Olen ikään kuin antanut virran viedä, kuitenkin itse purttani ohjastaen, kun siihen on ollut mahdollisuus.  Olen tarvinnut kaikki ne pohjakosketukset ja koskipaikat, toisinaan pursi on nostettu harteille ja kannettu padon ohi seuraavaan laskupaikkaan, joskus taas on soudettu vastavirtaan ja oltu täysin sumun saartamana.
Onneksi matkan varrelle on osunut myös 
suvantovaiheita ja ennen kaikkea huikeita maisemia ja kanssakulkijoita.

Otsikossa unelma itsestäni, joka ei ole kuva jossain kaukaisessa tulevaisuudessa vaan elämää tässä ja nyt.

Tällä hetkellä purteni lipuu leppeässä kesätuulessa, ihania herkkuja eväsreppu pullollaan!

Omanlaista elämää etsimässä

Elämäni ensimmäiset 20-vuotta ovat olleet hyvin turvallisia ja onnellisia, olen ollutkin sunnuntai-lapsi =).
Seurustelin jo nuoresta asti lasteni isän kanssa. Parin vuoden eron jälkeen palasimme uudestaan yhteen ja oli lasten aika. Kolme lasta putkahtikin maailmaan, lähes kolmen vuoden sisään. Lasten isä teki pitkää päivää perheyrityksessä, mutta sain molemmilta isovanhemmilta ja tädeiltä apua lastenhoidossa.

En todellakaan muista, milloin kukakin lapsista on oppinut käymään potalla tai sanomaan äiti, mutta muistan sen sijaan, miten yksi lapsista oli vaunuissa, toinen sisaristuimessa ja kolmas nuokkui Stigassa, jota vedin perässä (Esikoinen jostain syystä aina tuppasi torkahtamaan rattikelkan kyytiin. Kerran tipahti kyydistäkin ja kesti hetken, ennen kuin huomasin..).
Meillä leivottiin, saunottiin, kerhoiltiin, kyläiltiin ja sain viettää kotiäitinä hyvin rikasta aikaa.

Nuorimmaisen ollessa viiden vanha aloitin työt opettajana (muodollisesti epäpätevänä), ja jonkun ajan päästä erosimme lasten isän kanssa. Aloitin lasten kanssa uuden elämän ihan tyhjästä.

Suuria haasteita ja suuria oivalluksia

Tästä alkoikin elämäni haasteet, pursi keikkui myrskystä toiseen. Ero sisälsi hyvin paljon ristiriitoja, jotka vaikuttivat vuosia lähes jokapäiväiseen elämään; haasteita ja murhetta riitti. Opiskelin työn ohessa avoimessa yliopistossa kasvatustieteitä ja erityispedagogiikkaa, sain siitä onnistumisen tunnetta ja tietenkin ajatuksia muualle.

Löysin myös juoksemisen ilon! Olin ennen ajatellut, etten jaksa juosta, mutta 
sitten ymmärsin, ettei matka tapa vaan vauhti. Eräänä aamuna sitten näin lehdessä myynti-ilmoituksen talosta, jota olin aina ihastellut ja näyttö olisi jo saman päivän iltana. Olin jo aiemmin ollut pankkiin yhteydessä ja saanut vihreää valoa lainalle. Toiminnan ihmisenä soitin omistajalle ja menin isäni kanssa katsomaan taloa – ja se oli menoa! Kuuden tunnin päästä lehden lukemisesta oli esisopimus kauppakirjasta tehty.  Kaiken kaoottisuuden keskellä olin todella onnessani uudesta kodistamme, ja vaikka sieltä löytyi kosteusvauriokin, se ei rakkautta taloon himmentänyt. Tosin jätti jälkeensä painajaisen sahanpuruista (tietää ken vanhaa taloa on joskus purkanut). Viimeistään pihasaunan lempeissä löylyissä muuttui velkakin taas saatavaksi.

 

Kaikki hyvä ei aina tule kauniissa kääreessä 

Pian muuton ja rempan jälkeen selkäni yhtäkkiä lenkiltä tullessa jymähti totaalisesti. Selästä löytyi alaselän rappeuma, nikamansiirtymiä ja uutena talonomistajana kuljin tontillani nelinkontin. Alkoi pitkä kuntoutus ja sen myötä tuli elämääni pilates. Ja tässä taas yksi eväsrepun herkku – kaikki hyvä ei ole aina kääritty kauniiseen käärepaperiin. Pilates mullisti liikunnallisen ja vähän muunkin maailmani. Innostuin lajista niin, että opiskelin vuoden verran työn ohessa pilates-ohjaajaksi ja olen saanutkin siitä osan elantoani tähän päivään asti.

Uusi, hurja myrsky oli jo nousemassa, lasten isä sairastui vakavasti ja menehtyi puolen vuoden sisällä. 
Koskaan en unohda sitä aamua, kun vanhimmat lapset (olivat silloin 14 ja 15 v) soittivat sairaalasta ja sanoivat, että nyt iskä on kuollut. Katsoin nuorinta lastani ja mietin, että kuinka kauan annan hänen vielä nukkua, ennen kuin kerron asian.
Vaikeita tilanteita sateli myös lähipiirissä: vähän tämän jälkeen siskoni menetti odottamansa kaksoset.

Tässä vaiheessa sain äärettömän suurta apua kriisikeskus Etapista.
Se oli paikka, jossa sain puhua kaiken ulos. Eväsrepusta otetaan paketti, jossa pyydetään apua, yksin ei tarvitse jaksaa. 
Olen todella kiitollinen kolmannen sektorin palveluista.

Tässä ajanjaksossa virta johdatti minut myös syvähengityksen ja aktiivisten meditaatioiden äärelle – ja nämä ovat olleet mullistavimpia asioita elämässäni.

Syvähengitystä ja meditaatiota uuteen elämään

Olin viikon verran useampaan otteeseen “hihhuloimassa” erilaisilla retriiteillä ja sain purkaa tunnetaakkaa kehosta ja mielestä, raivota ja riehua räkä nenästä valuen ja sylki lentäen, itkeä sydämeni pohjasta. Tämä oli lopulta pelastukseni – löysin oman henkisen polkuni. Se on kuin sipulia kuorisi, kerros kerrokselta.

Eväsrepussani on tietoisuus siitä, että keho todellakin varastoi tunteita, mutta niistä voi vapautua.
Ja se onkin sellainen vapautus, jossa kettingit kolisevat lattialle, eikä mikään enää pidättele sinua.
Tiedät, että olet vastuussa omasta elämästäsi ja hyvinvoinnistasi, näitä et voi ulkoistaa kenellekään muulle.

Olen käynyt läpi kaiken sen, kun mitkään sanat tai teot eivät sinua nosta kuilusta, jonne vaan tunnut vajoavan yhä syvemmälle ja syvemmälle. Vaikka tiedät, miten voit voida paremmin, et siihen pysty. Saattaa käydä myös niin, kun elää kriisistä toiseen, voi helposti jäädä selviytymis-moodi päälle, eikä enää osaa höllätä, vaikka tilanne sen sallisikin.
Pakenee tekemiseen, ettei tarvitse tuntea. Ikään kuin vahvuus kääntyisi sinua vastaan ja siitä tuleekin sairaus.

Eväsrepussani vahvuus on nyt sitä, että uskaltaa olla myös heikko.

Aina ei tarvitse jaksaa. Itselleni on ollut suuri voimavara oma perhe, vanhemmat, siskot ja hyvät ystävät.
Lataan akkuja myös luonnossa liikkuen, retkeillen ja usein myös pysähtyen ja vaan ihmetellen.
Suunnistus on rakas harrastus, jonka löysin vasta myöhemmällä iällä. Olen tällainen kuntorastiharhailija, jolla aina välillä kartta väärinpäin. Ja joskus paras tulos on se, että löytää metsästä pois… Mutta Jukolan viestiin on päästävä, se on vaan niin kertakaikkisen hieno elämys! 

Eväsrepun monipuolinen sisältö avaimena muutokseen

Reppuni eväät antavat tuntea kaikkia tunteita, kateutta, vihaa, surua – ei ole hyviä eikä huonoja tunteita. Toivotan kaikki tunteet
tervetulleiksi, tutustun niihin ja huomaan miten tunne lopulta laimenee, ja päästää irti. 
Sanon tunteelle, että heippa, kiitos käynnistä!

Reppu ei myöskään sisällä oikeita eikä vääriä ratkaisuja, on vaan ratkaisuja. Ja sitten elän niiden ratkaisujen mukaan.

Omat ratkaisuni työelämässä johti siihen, että koulumaailma jäi taakse kymmenen vuoden jälkeen ja siirryin ratin taakse, kouluttauduin linja-autonkuljettajaksi. Pidin tästä työstä todella paljon, ja hauskaa oli, kun kyytiin osui aina välillä entisiä oppilaitanikin. Asiakkaat muutenkin olivat työn suola. Työajat olivat kuitenkin aikamoisia, päivät pitkiä ja useimmat vuorot alkoivat aamu 4-7 välillä. Aloin kärsiä unettomuudesta, ja tuntui etten pystynyt pitämään itsestäni huolta. niin kuin olisin halunnut. Päätin sanoutua irti työpaikasta.

Siinä vaiheessa alkoi jo vahvistua ajatus, että työllistäisin itse itseni.

Olin vuosien saatossa käynyt eri hoito- ja liikuntapuolen kursseja ja aloittanut jo kalevalaisen jäsenkorjaajan opinnot. Tuntui vahvasti siltä, että kaikki kokemani on johdattanut ja valmistellut minua juuri yrittäjyyteen. Mielessä oli valtavasti ideoita toimintaan, ja olen aina ollut omien polkujeni kulkija työelämässäkin – olen halunnut hoitaa alusta loppuun tehtävät itse.  Ikään kuin saisi ihan omalla tontillaan puuhastella.

Niin sai alkunsa nelisen vuotta sitten Lempeän liikunnan keskus. Ja voin sydämestäni sanoa, että elän juuri tänään unelmieni elämää, jossa annan itselleni mahdollisuuden olla aidosti lempeä ja lempeästi aito.

Mitäpä nuo sanat kertovat Sinulle?

Mira on Lempeän liikunnan keskuksen perustaja, omien polkujensa kulkija ja äiti. Mira toimii Salossa pilates, shindo ja äänimaljaohjaajana, sekä tekee kalevalaista jäsenkorjausta.
Tutustu yritykseen ja palveluihin www.lempeanliikunnankeskus.fi  ja Facebookissa tästä.

—–

Unelma Itsestä jakaa kanssanne 12 viikon aikana kahdentoista tavallisen, ihanan ja inspiroivan naisen Unelma Itsestä -tarinan. Tämä on tarinoista kolmas. Aiempiin tarinoihin pääset tästä.

Meistä jokaisella on omat unelmamme, tavoitteemme ja päämäärämme elämässä. Siitä huolimatta saatamme löytää itsemme tahtomattamme jatkuvasta vertailun ja kilpailun kehästä. 

Unelma Itsestä haluaa kannustaa jokaista naista luomaan ja saavuttamaan omat oman näköiset unelmansa. Haluamme nähdä naisten voimaantuvan myös yhdessä, yhdistävän voimansa ja tukevan toisiaan – yhdessä olemme pysäyttämättömiä!

One thought on “Aidosti lempeä – Lempeästi aito

  1. Hienosti kirjoitettu. Tällaisen Miran tunnen ❤️ Sinä ostit talon ja minä pääsin pois kerrostalo painajaisesta 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *