Yksinkertainen totuus – Anna

Mitä uutta olen oivaltanut viikkojen kuluessa? Ainakin sen, että totuudelliset asiat ovat yksinkertaisia ja helppoja. Minulla on ollut aina saatavilla tietoa yllin kyllin. Olenkin ehkä uskotellut itselleni, että se tieto riittää. Se ikään kuin siirtyisi päästäni itsestään elämään. Kuitenkin olen nähnyt, että vain sillä on väliä mitä teen arjessa joka päivä. Kun laitan itse tiedon käytäntöön ja viisaat mietelauseet töihin maanantai aamuna. Vaikka kuinka luen Buddhan sanoja tai edes Tuulin tekemää Työkirjaa, mikään ei toteudu oikeasti jollen tee niitä asioita.

Oikeastaan minun kohdallani kyse on ollut siitä, että olen pelännyt ja itse sabotoinut oman kirkkauteni ja menestykseni. Olen pelännyt itseäni ja ajatuksiani, sitä mitä voin parhaimmillani tehdä. Marianne Williamsonin sanoin meitä ei pelota varjomme vaan kirkkautemme. Mitä tapahtuu kun rakastan itseäni ja oikeasti luon unelmani todeksi? Onhan se paradoksaalista, kuinka olen tajunnut pelkojeni omia voimiani kohtaan estävän minua tekemästä mitä todella ajattelen.

Olen alkanut tarkkailla enemmän ajatuksiani joka päivä, jokainen hetki kun muistan. Minulle tuntuu oikealta uskoa tällä hetkellä, että mieli menee materian edelle. Siispä kun omakuvani ja ajatukseni ovat linjassa unelmieni kanssa, terveelliset elämäntavat toteutuvat seurauksena. Totta kai olen huomannut, että asia toimii toisinkin päin. Olen pitänyt yllä säännöllistä, terveellistä ihan tavallisen lautasmallin mukaista ruokavaliota. Sitten lisäillyt smoothieita ja raakaruokaa sen verran kun olen pystynyt. Olen hyötyliikkunut ja joogannut aamuisin. Nämä rutiinit ovat tuoneet minulle positiivisia vaikutuksia sisäiseen maailmaan.

Jos kuitenkin katson yhdistyneitä pisteitä elämässäni, saan pidempiaikaisia tuloksia tarkastelemalla ja suuntaamalla mielenkiintoni ensisijaisesti sisäiseen työhön. Sitä tämä valmennus on minulle. Minä olen huomannut jo nyt, kuinka tarkkaavaisuus on muuttanut uskomuksiani. Ne ilmenevät muuttuneina elämän tapahtumina jokapäiväisessä elämässäni.

Esimerkkinä voisin kertoa kuinka ajatusmallini ja omakuvani ovat muuttuneet täällä Australiassa ollessani. Haaveilin Melbournessa vuokra-asunnossa, kuinka pääsisin luonnon keskelle ja saisin tehdä kotitöitä palkkaa vastaan. Ja mitä teen nyt pari kuukautta myöhemmin? Olen keskellä luonnonpuistoa isossa omakotitalossa perheessä au-pairina, tekemässä juuri sitä mitä ajattelin. Oikein säikähdin ja naurahdin kun tämän tajusin.

Hyvinvointini ja koko sisäinen maailmani kiinnostaakin siksi, että minulle on tärkeää tuntea itseni. Koska sitä kautta koen pitkäaikaista onnellisuutta ja tarkoitusta elämässäni. Minulle on aina ollut tärkeää tuntea olevani osa jotain kokonaisuutta, jossa saan auttaa. Tämä on tosin johtanut siihen, että välillä hukkaan itseni ja laitan kaikki muut edelleni. Tämähän ei todellakaan tue pitkän välin hyvinvointiani.

IMG_2131

Korkeimmalle korokkeelle työkalupakin palkintojenjaossa ovat nousseet tasapaino ja harjoittelu. Yksi hyvä tai huono päivä ei vaikuta mitenkään seuraavan aamun mahdollisuuksiin. Voin valita joka aamu täysin itse millaisella asenteella lähden kohtaamaan maailmaa. Tästä harjoittelusta ei saavuteta mitään palkintoa, joka pysyisi muuttumattomana pokaalina palkintokaapissa. Olen törmännyt monesti tähän uskomukseen ja nyt näen kuinka hillittömän tärkeää on jaksaa joka päivä harjoitella itsensä kanssa kasvamista. Joskus tulee päivä jolloin ei jaksa tehdä mitään. Sekin olen myöntänyt ja hyväksynyt itselleni. Silloin on aika levätä ja antaa uuden muodostua itsestään.

Olen helposti alkanut kertomaan tarinaa itselleni, että sitten kun olen siellä ja minulla on se, voin hyvin. Nyt ymmärrän, että voin jatkaa itseni kanssa kehittymistä vain sieltä missä oikeasti olen nyt. Myöntämällä ja pysähtymällä katsomaan, mitä minulla oikeasti on, mitä teen ja olen. Teenkö minä niitä yksinkertaisia asioita oikeasti arjessa? Toistanko ja harjoittelenko päivästä toiseen, luottaen ja uskoen, että se kantaa?

Minusta on aina tuntunut väärältä, jos olen väkisin yrittänyt olla positiivinen tai olen lähtenyt kohti jotain mystistä parannuskeinoa. Nyt minä ymmärrän olla kiitollinen sisäiselle kompassilleni, joka viisaasti värähti ja osoitti oikeaa suuntaa. Kun muutan sisintä omakuvaani, ei minun tarvitse pakottaa positiivisuutta. Se tuntui ikään kuin uuden kankaan niittaamiselta likaisen, vanhan sohvan päälle ja uskottelua, että nyt se on uusi.

Jos taas olen ajautunut ihmepillereiden, mystisten ja ihmeellisten parannuskeinojen ja velhojen maailmaan, en ole suostunut kohtaamaan itseäni. Mieleni sai uuden tekosyyn ujuttautua väliin ja suuntaamaan huomion itse monimutkaisuuteen ja mystisyyteen. Helposti unohdin silloin, kuinka loppujen lopuksi kyse on itsestäni. Enää en huku pikkumaisuuksiin ja jää puurtamaan epäolennaisuuksien kanssa.

Kuljen rohkeasti joka päivä yksinkertaisten totuuksien kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *