Teen vastoinkäymisistä voimaa -Mea

Kuten aikaisemmin kirjoittelin, olen ollut urheilija lähes koko pienen ikäni. Olen myös täten leimannut itseni urheilijan muottiin ja elänyt lähes täysin sen mukaan. Olen lähes aina ja varsinkin nuoruudessani ollut se, joka ei voi osallistua lähes mihinkään, syynä suurimmaksi osaksi jonkin lajin harjoitukset. Villeinä vuosina saatoin treenata ainakin 30h/viikko harrastaessani montaa eri lajia, ja muu elämä jäi siinä sanomattakin aikalailla paitsioon. Mitäpä sitä kerkeäisi kun treenasin aamulla, illalla ja usein myös lepakkovuorolla (illan viimeinen vuoro). Jollakin urheiluhallilla eka, toisella hallilla vika, ja siinä välissä vielä salilla jokaisessa jumppapumpassa mihin vain kerkesin.

Hengitin urheilua ja olin sen parissa lähes ympäri vuorokauden. Kirjoittelin kalenteriin erilaisilla kynillä milloin ja missä ehtisin treenata. Jokaiseen muutaman tunnin tyhjään rakoon oli löydettävä jonkinlainen treeni. En tiennyt olevani muuta kuin urheilua, luulin olevani identiteetiltäni vain urheilija. Mitäpä muuta sitä ihminen tarvitsee? Hiki, kiire ja treenivaatteet tulivat kyllä tutuksi.

Nyt en enää ole urheilija, ja olenkin ollut hieman hukassa siitä mitä minä olen. Jottei tämä olisi ainakaan liian helppoa meikäläiselle, ei vuoden 2015 alku ole ollut minulle mitään urheilun ja liikunnan riemuvoittoa. Olen sairastanut lähes koko ensimmäisen kuukauden kuluneesta vuodesta, ja kokemusten kirjaani saan lisätä lukemattomia verikokeita ja jopa useita tunteja tiputuksessa sairaalan puolella. Vieläkään en ole saanut selville mikä tässä kropassa oikein mättää, ja nyt mennään päivä kerrallaan oireita kuunnellen ja toivotaan parempaa vointia.

Olemme valmennuksessa tähän asti käsitelleet liikuntaa ja suhdetta omaan kehoomme. Tämä kulkee myös hyvin käsi kädessä itsetunto-keskustelun kanssa johon olemme pääsemässä toisen kuukauden aikana. Tämä liittyy tarinaani siten, että olen valmennuksen myötä vihdoin ymmärtänyt, että tärkeintä minulle juuri nyt on voida hyvin tämän hetkisessä kehossani. Olen oppinut hyväksymään, että tämän hetkinen kroppani kaipaa paljon lepoa, rakkautta ja huoltoa. Olen myös oppinut että minun ei tarvitse urheilla 24/7 tehdäkseni itseni tyytyväiseksi. Minä olen enemmänkin kuin liikunta mitä harrastan, ja sen jos jonkun tajuaminen on vienyt minua muutosprosessissa eteenpäin. Kalenteriini merkitsen edelleenkin mitä liikuntaa aion harrastaa, mutta olen myös oivaltanut lepopäivän ja rauhallisen liikunnan merkityksen. Kalenterini ei enää ei ole kopio kuntosalini ryhmäliikuntatunti-listasta ja osaan nauttia myös vapaista hetkistä mm. kotona pötkötellen tai harrastamalla rauhallista liikuntaa, kuten lenkkejä koirieni kanssa. Myös paljon puhuttua joogaa aion kokeilla!

Nykyhetken suurimmat tavoitteeni eivät siis ole ulkonäkökeskeisiä, kuten sixpack, ja toivon etteivät nämä ole monen muunkaan tytön päätavoitteena liikunnan suhteen (fitness-kilpailijat toki erikseen). Olen ollut se tyttö, jolla vatsa on litteä, mutta samanaikaisesti olen myös ollut se tyttö joka on polttanut kroppansa loppuun liian suurilla liikuntamäärillä ja vääristyneellä kuvalla itsestään. Olen myös ollut se tyttö, joka on väkisin joutunut pitämään taukoa urheilusta (mm. loukkaantumiset) ja ollut allapäin tästä syystä. Olen vertauskuvallisesti ruoskinut itseäni väliin jääneistä liikunnoista ja pitänyt itseäni heikkona. Nykyään tiedän kehon kuuntelemisen olevan vain ja ainoastaan vahvuus.

Maksan kehollani vielä hetken niitä kalavelkoja pysyvemmistä “vaurioista” joita itselleni olen itse itselleni aiheuttanut. Olen mielestäni nyt velkaa itselleni myös sen, että pidän kehostani tosissani huolta. Tarkoitan huolenpidolla toki myös oikeita kehonhuoltopäiviä putkirullauksineen (sain muuten hienon putkirullan synttärilahjaksi) ja venyttelyineen, mutta myös harrastamalla minulle sopivaa ja mieleistä liikuntaa. Elän ja hengitän urheilua vieläkin, enkä tiedä parempaa tunnetta kuin itsensä ylittäminen, odotusten täyttäminen ja haasteista selviytyminen. Se euforia, jota olen lähiaikoina kokenut mm. ryhmäliikuntatunnilla, jossa musiikin soidessa kovalla annan itsestäni liikunnalle kaiken koko kehollani, se on uskomatonta. Opettelen vielä olemaan ravaamatta monella tunnilla putkeen, mutta kun se vaan on niin kivaa hikoilla hyvässä porukassa.

Vastoinkäymisiltä ei siis ole vältytty tämän neidin elämässä vielä tämän vuoden puolella. Olen aloittanut liikunnan innoissani kun olen taas joutunut kehoni tilan vuoksi ottamaan takapakkia, mutta Elastisenkin sanoin, aion kääntää tämän hyväksi ja tehdä vastoinkäymisistäni voimaa. Aina kaikki ei mene putkeen, mutta asenne ratkaisee. Haluaisin teidänkin miettivän juuri esimerkiksi liikunnan kohdalla samaiselta herralta lainaamaani muutamaa sanaa; “pusken täysii aina vaan mun ei täydy, vaan mä saan”. Olen etuoikeutettu, saan puskea (silloisten mahdollisuuksien mukaan) täysiä eteenpäin. Saan liikkua juuri miten itse parhaaksi näen. Saan ottaa lepopäivän jos kroppa sitä janoaa. Saan nauttia liikunnasta ja sen tuomasta hyvästä olosta, joka on vahvasti sidoksissa hyvinvointiini. Tekin saatte.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *