Keijukaisten raakakakku -Elli

Posted on

Yksi lemppariherkuistani on ehdottomasti raakakakku. 

Raakakakku on hyvä siitä, että se on kaikinpuolin melko ravinnerikas paketti, ja se on myös melko nopea valmistaa. Raakakakku valmistuu parhaiten tehokkaalla blenderillä, mutta kakun valmistus onnistuu myös mainiosti ilman Vitamixin hankintaakin.

Jo melko pienikin pala raakakakkua täyttää makeannälän ja antaa keholle hyvää ja laadukasta energiaa - helposti.

Raakakakut ovat täysin gluteenittomia ja maidottomia, joten ne sopivat kaikille. Pähkinäallergikkokin voi valmistaa raakakakut esimerkiksi tiikeripähkinöistä, manteleista, kookoksesta ja manteli- sekä kookosjauhoista.
Niin kuin kaikkia raakakakkuja, niin myös tätä makean marjaista Keijukaisten raakakakkua pystyy muokkaamaan omiin makumieltymyksiin sopivaksi. Pohjaan pystyy käyttää lähes mitä vaan pähkinöitä ja pähkinäallergikko voi korvata pohjan pähkinät siemenillä, tiikeripähkinöillä tai manteleilla.Yksi kokeilemisen arvoinen idea on myös tehdä kolmen täytteen sijasta kaksi - vaniljatäytteen voi esimerkiksi jakaa kahteen osaan ja tehdä vaniljatäytteen makupariksi mustikkatäytteen.  Marjojen vaihtelun sijasta voi myös kokeilla valmistaa täytteen esimerkiksi mangosta.
Keijukaisten raakakakku: (18-20 cm irtopohjavuokaan)
pohja:
*noin 2 dl pekaanipähkinöitä
*noin 1 ½ dl tuoretaateleita
ripaus Kalaharin suolaa
halutessa ripaus kardemummaa
vaniljatäyte:
*4 ½ dl cashewpähkinöitä
yhden sitruunan mehu
noin 1 dl agavesiirappia
noin 2 tl vaniljauutetta tai aitovaniljajauhetta
vähän alle 1 dl kookosöljyä vesihauteessa sulatettuna
vadelmatäyte: noin 1 dl tuoreita tai sulatettuja vadelmia
mansikkatäyte: noin 1 dl tuoreita tai sulatettuja mansikoita
päälle: ruusuista raakasuklaata vesihauteessa sulatettuna
*Voit käyttää pohjaan lähestulkoon mitä tahansa pähkinöitä, manteleita tai siemeniä. Esimerkiksi saksanpähkinät ja cashewpähkinät sopivat hyvin. Täytteeseen tulevia cashewpähkinöitä kannattaa liottaa parisen tuntia ennen kakun valmistamista, ja huuhdella ne sen jälkeen. 
- Vuoraa ensin pieni (noin 18-20 cm) irtopohjavuoka leivinpaperilla.
- Valmista pohja blendaamalla kaikki ainesosat yhteen. Pohjaseos on valmis, kun saat pyöritettyä massasta pallon, joka pysyy kasassa. Mikäli seos on liian tahmeaa, lisää siihen kourallinen pähkinöitä. Jos taas massa ei pysy millään kasassa, lisää taateleita. Itse jätän yleensä pohjaan vähän purutuntumaa ja kannattaakin varoa blendaamasta liikaa. Painele massa irtopohjavuokaan. kakkupohjaksi nuolijaa tai veistä apuna käyttäen.
- Valmista seuraavaksi vaniljatäyte blendaamalla kaikki aineosat, paitsi kookosöljy, yhteen. Blendaa niin kauan, kunnes seos on silkkisen sileää. Lisää kookosöljy ja blendaa vielä tasaiseksi. Maista ja lisää tarvittaessa jotain. Jaa seos tasaisesti kolmeen osaan: yksi jää blenderiin ja kaksi muuta erillisille lautasille.
- Valmista seuraavaksi vadelmatäyte. Lisää blenderissä olevaan vaniljatäytteeseen vadelmat. Mikäli käytät sulatettuja vadelmia, kaada vadelmista tullut mehu pois. Blendaa tasaiseksi. Kaada pohjan päälle vuokaan ja levitä tasaiseksi. Levitä vadelmatäytteen päälle tasaisesti yksi osa alkuperäisestä vaniljatäytteestä.
- Valmista seuraavaksi mansikkatäyte. Kaada viimeinen osio alkuperäisestä vaniljatäytteestä blenderiin, ja blendaa sen sekaan mansikat. Levitä viimeiseksi kerrokseksi vaniljatäytteen päälle.
- Laita kakku pakastimeen muutamaksi tunniksi, mieluiten yön yli.  Ota sulamaan noin puolta tuntia ennen tarjoilua. Säilytä jämät jääkaapissa.
Huom: Mikäli haluat koristella kakun raakasuklaalla, sulata noin 1 dl raakasuklaata vesihauteessa ja valuta kakun päälle. Laita noin kymmeneksi minuutiksi pakkaseen tai jääkaappiin jähmettymään.
"Good vibes. Everyday, all day." Rakkaudella, Elli

Yksi lemppariherkuistani on ehdottomasti raakakakku. 

Raakakakku on hyvä siitä, että se on kaikinpuolin melko ravinnerikas paketti, ja se on myös melko nopea valmistaa. Raakakakku valmistuu parhaiten tehokkaalla blenderillä, mutta kakun valmistus onnistuu myös mainiosti ilman Vitamixin hankintaakin.

Jo melko pienikin pala raakakakkua täyttää makeannälän
ja antaa keholle hyvää ja laadukasta energiaa – helposti.

Raakakakut ovat täysin gluteenittomia ja maidottomia, joten ne sopivat kaikille.
Pähkinäallergikkokin voi valmistaa raakakakut esimerkiksi tiikeripähkinöistä,
manteleista, kookoksesta ja manteli- sekä kookosjauhoista.
Niin kuin kaikkia raakakakkuja, niin myös tätä makean marjaista Keijukaisten raakakakkua
pystyy muokkaamaan omiin makumieltymyksiin sopivaksi. Pohjaan pystyy käyttää lähes mitä vaan pähkinöitä ja pähkinäallergikko voi korvata pohjan pähkinät
siemenillä, tiikeripähkinöillä tai manteleilla.Yksi kokeilemisen arvoinen idea on myös tehdä kolmen täytteen sijasta kaksi – vaniljatäytteen voi esimerkiksi jakaa kahteen osaan ja tehdä vaniljatäytteen makupariksi mustikkatäytteen. 
Marjojen vaihtelun sijasta voi myös kokeilla valmistaa täytteen esimerkiksi mangosta.

Keijukaisten raakakakku:
(18-20 cm irtopohjavuokaan)
pohja:
*noin 2 dl pekaanipähkinöitä
*noin 1 ½ dl tuoretaateleita
ripaus Kalaharin suolaa
halutessa ripaus kardemummaa
vaniljatäyte:
*4 ½ dl cashewpähkinöitä
yhden sitruunan mehu
noin 1 dl agavesiirappia
noin 2 tl vaniljauutetta tai aitovaniljajauhetta
vähän alle 1 dl kookosöljyä vesihauteessa sulatettuna
vadelmatäyte: noin 1 dl tuoreita tai sulatettuja vadelmia
mansikkatäyte: noin 1 dl tuoreita tai sulatettuja mansikoita
päälle: ruusuista raakasuklaata vesihauteessa sulatettuna
*Voit käyttää pohjaan lähestulkoon mitä tahansa pähkinöitä, manteleita tai siemeniä. Esimerkiksi saksanpähkinät ja cashewpähkinät sopivat hyvin. Täytteeseen tulevia cashewpähkinöitä kannattaa liottaa parisen tuntia ennen kakun valmistamista, ja huuhdella ne sen jälkeen. 
– Vuoraa ensin pieni (noin 18-20 cm) irtopohjavuoka leivinpaperilla.
– Valmista pohja blendaamalla kaikki ainesosat yhteen. Pohjaseos on valmis, kun saat pyöritettyä massasta pallon, joka pysyy kasassa. Mikäli seos on liian tahmeaa, lisää siihen kourallinen pähkinöitä. Jos taas massa ei pysy millään kasassa, lisää taateleita. Itse jätän yleensä pohjaan vähän purutuntumaa ja kannattaakin varoa blendaamasta liikaa. Painele massa irtopohjavuokaan. kakkupohjaksi nuolijaa tai veistä apuna käyttäen.

– Valmista seuraavaksi vaniljatäyte blendaamalla kaikki aineosat, paitsi kookosöljy, yhteen.
Blendaa niin kauan, kunnes seos on silkkisen sileää.
Lisää kookosöljy ja blendaa vielä tasaiseksi. Maista ja lisää tarvittaessa jotain.
Jaa seos tasaisesti kolmeen osaan: yksi jää blenderiin ja kaksi muuta erillisille lautasille.
– Valmista seuraavaksi vadelmatäyte. Lisää blenderissä olevaan vaniljatäytteeseen vadelmat. Mikäli käytät sulatettuja vadelmia, kaada vadelmista tullut mehu pois. Blendaa tasaiseksi.
Kaada pohjan päälle vuokaan ja levitä tasaiseksi.
Levitä vadelmatäytteen päälle tasaisesti yksi osa alkuperäisestä vaniljatäytteestä.
– Valmista seuraavaksi mansikkatäyte. Kaada viimeinen osio alkuperäisestä vaniljatäytteestä blenderiin, ja blendaa sen sekaan mansikat. Levitä viimeiseksi kerrokseksi vaniljatäytteen päälle.
– Laita kakku pakastimeen muutamaksi tunniksi, mieluiten yön yli. 
Ota sulamaan noin puolta tuntia ennen tarjoilua. Säilytä jämät jääkaapissa.
Huom: Mikäli haluat koristella kakun raakasuklaalla, sulata noin 1 dl raakasuklaata vesihauteessa ja valuta kakun päälle. Laita noin kymmeneksi minuutiksi pakkaseen tai jääkaappiin jähmettymään.
”Good vibes. Everyday, all day.”


Rakkaudella, Elli

One thought on “Keijukaisten raakakakku -Elli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *