Kehon hellimistä herkuilla -Elli

Posted on

Pieni esittäytyminen taitaa tosiaan olla paikallaan.

Olen tosiaan Elli ja olen yksi tämän kevään Unelma Itsestä -bloggareista,

kiitos ihanan valmentajamme Tuulin.

Olen kirjoittanut nyt melkein vuoden myös omaa blogia,

 joka kulkee nimellä "Niin hyvää - että hymyilyttää".

Olen myös itse mukana kevään valmennuksessa, jossa omassa pääsijaisessa fokuksessani on henkinen hyvinvointi ja oman kehonviestin tarkempi kuunteleminen sekä riittävään lepoon huomioon kiinnittäminen. Käyn tällä hetkellä lukiota, jossa meno on aina välillä melko hektistä ja levon tarve korostuu.

Itselleni yksi suuri intohimon kohde on kokonaisvaltainen hyvinvointi, eli käytännössä kaikki asiat, mitkä luovat hyvinvointia omaan arkeeni. Näitä asioita on niin ravinto, liikunta, lepo kuin sosiaaliset suhteetkin. Itse uskon myös vakaasti siihen, että kaikki osa-alueet toimivat vahvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja jos yksi osa-alue on rempallaan, niin elämä ei olla tasapainossa.

Näistä hyvinvoinnin palikoista täällä Unelma Itsestä -blogin puolella keskityn kuitenkin ravintoaiheisiin postauksiin. Haluan inspiroida reseptien ja vinkkien kautta terveelliseen ja hyvinvointia tukevaan ruokavalioon ja osoittaa, että myös terveelliset herkut voivat olla herkullisia. Haluan osoittaa sen, että herkkujen syöminen voi myös helliä kehoa.

Kaikki reseptini ovat vegaanille sopivia, gluteenittomia eivätkä sisällä lainkaan valkoista sokeria 

- reseptini sopivat siis kaikille.

Jos herkut on valmistettu ainesosista, jotka tukevat niin sisäistä kuin ulkoistakin hyvinvointia, niin niitä voi myös nauttia useammin. Itse en esimerkiksi pidä herkkupäiviä, vaan lähinnä herkuttelen joka päivä, mutta kohtuudella. Saatan esimerkiksi napata välipalan lomassa pari palaa raakasuklaata, tai valmistaa aamu- ja iltapalaksi herkullisen ja makean smoothien.

Astetta parempia herkkuja herkutteluhetkeen:

- keho ja mieli kiittää

Snickers-taatelit: 

poista tuoretaalista siemen, laita koloon pähkinä (pekaanipähkinä super herkkua!)

ja dippaa sokeroimattomassa (esim. Urtekram, Biona) maapähkinävoissa.

 pala itse valmistettua tai kaupasta ostettua raakasuklaata tai raakakakkua

 kuivatut hedelmät ja marjat, kuten mulperit, taatelit ja viikunat

 

Banaanijäätelö: *noin 2 kohmeista banaania

loraus manteli-, kookos-, riisi- tai soijamaitoa

halutessa:

noin 1-2 dl kohmeisia marjoja tai hedelmäpaloja

mausteeksi esim. raakakaakaojauhetta, kanelia, vaniljauutetta,

 lucuma- tai maca-jauhetta..

päälle: pähkinöitä, marjoja, kaakaonibsejä, pähkinävoita..

*Pakasta banaanipalat mielellään yön yli ja ota sulamaan noin puoli tuntia ennen valmistusta.

- Blendaa tai sauvasekoita kaikki ainekset yhteen tasaiseksi massaksi.

Lisää nestettä sen verran, että seos muodostuu omaan makuun sopivaksi.

Vinkki: Voit valmistaa marja- tai hedelmäsorbettia samalla metodilla.

Jätät vain banaanit pois seoksesta.

Kuvassa mango-banaanijäätelöä mulperimarjoilla.

PB-mousse (1:lle)

*½ dl cashewpähkinöitä

½-1 banaani

1/4 pkt pehmeää tofua

1 tl vaniljauutetta

ripaus Kalaharin suolaa

1 rkl sokeroimatonta maapähkinävoita

päälle: kaakaonibsejä, mulpereja, pähkinämurua..

*Liota cashewpähkinöitä ainakin tunti ennen moussen valmistusta.

- Blendaa kaikki ainekset yhteen, maista, kaada tarjoiluastiaan ja nauti!

Ihania herkutteluhetkiä!

Rakkaudella, Elli

Pieni esittäytyminen taitaa tosiaan olla paikallaan.

Olen tosiaan Elli ja olen yksi tämän kevään Unelma Itsestä -bloggareista,

kiitos ihanan valmentajamme Tuulin.

Olen kirjoittanut nyt melkein vuoden myös omaa blogia,

 joka kulkee nimellä ”Niin hyvää – että hymyilyttää”.

Olen myös itse mukana kevään valmennuksessa, jossa omassa pääsijaisessa fokuksessani on henkinen hyvinvointi ja oman kehonviestin tarkempi kuunteleminen sekä riittävään lepoon huomioon kiinnittäminen. Käyn tällä hetkellä lukiota, jossa meno on aina välillä melko hektistä ja levon tarve korostuu.

Itselleni yksi suuri intohimon kohde on kokonaisvaltainen hyvinvointi, eli käytännössä kaikki asiat, mitkä luovat hyvinvointia omaan arkeeni. Näitä asioita on niin ravinto, liikunta, lepo kuin sosiaaliset suhteetkin. Itse uskon myös vakaasti siihen, että kaikki osa-alueet toimivat vahvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja jos yksi osa-alue on rempallaan, niin elämä ei olla tasapainossa.

Näistä hyvinvoinnin palikoista täällä Unelma Itsestä -blogin puolella keskityn kuitenkin ravintoaiheisiin postauksiin. Haluan inspiroida reseptien ja vinkkien kautta terveelliseen ja hyvinvointia tukevaan ruokavalioon ja osoittaa, että myös terveelliset herkut voivat olla herkullisia. Haluan osoittaa sen, että herkkujen syöminen voi myös helliä kehoa.

Kaikki reseptini ovat vegaanille sopivia, gluteenittomia eivätkä sisällä lainkaan valkoista sokeria 

– reseptini sopivat siis kaikille.

Jos herkut on valmistettu ainesosista, jotka tukevat niin sisäistä kuin ulkoistakin hyvinvointia, niin niitä voi myös nauttia useammin. Itse en esimerkiksi pidä herkkupäiviä, vaan lähinnä herkuttelen joka päivä, mutta kohtuudella. Saatan esimerkiksi napata välipalan lomassa pari palaa raakasuklaata, tai valmistaa aamu- ja iltapalaksi herkullisen ja makean smoothien.

Astetta parempia herkkuja herkutteluhetkeen:

– keho ja mieli kiittää

Snickers-taatelit: 

– poista tuoretaalista siemen, laita koloon pähkinä (pekaanipähkinä super herkkua!)

ja dippaa sokeroimattomassa (esim. Urtekram, Biona) maapähkinävoissa.

 pala itse valmistettua tai kaupasta ostettua raakasuklaata tai raakakakkua

 kuivatut hedelmät ja marjat, kuten mulperit, taatelit ja viikunat

 

Banaanijäätelö: *noin 2 kohmeista banaania

loraus manteli-, kookos-, riisi- tai soijamaitoa

halutessa:

noin 1-2 dl kohmeisia marjoja tai hedelmäpaloja

mausteeksi esim. raakakaakaojauhetta, kanelia, vaniljauutetta,

 lucuma- tai maca-jauhetta..

päälle: pähkinöitä, marjoja, kaakaonibsejä, pähkinävoita..

*Pakasta banaanipalat mielellään yön yli ja ota sulamaan noin puoli tuntia ennen valmistusta.

– Blendaa tai sauvasekoita kaikki ainekset yhteen tasaiseksi massaksi.

Lisää nestettä sen verran, että seos muodostuu omaan makuun sopivaksi.

Vinkki: Voit valmistaa marja- tai hedelmäsorbettia samalla metodilla.

Jätät vain banaanit pois seoksesta.

Kuvassa mango-banaanijäätelöä mulperimarjoilla.

PB-mousse (1:lle)

*½ dl cashewpähkinöitä

½-1 banaani

1/4 pkt pehmeää tofua

1 tl vaniljauutetta

ripaus Kalaharin suolaa

1 rkl sokeroimatonta maapähkinävoita

päälle: kaakaonibsejä, mulpereja, pähkinämurua..

*Liota cashewpähkinöitä ainakin tunti ennen moussen valmistusta.

– Blendaa kaikki ainekset yhteen, maista, kaada tarjoiluastiaan ja nauti!

Ihania herkutteluhetkiä!

Rakkaudella, Elli

One thought on “Kehon hellimistä herkuilla -Elli

  1. Mielenkiintosia ohjeita, toi taatelisnickers lähtee kokeiluun heti 😀 Banaanin pakastamisesta kysyisin, että pakastatko ne kuorineen vai kuorittuina? Kumpi on helpompi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *